Kummallista, mutta taas ollaan tässä vaiheessa.
Uusi kirja on kirjoitettu, kustannustoimitettu, oikoluettu, taitettu, oikoluettu uudelleen, kansitettu ja lähetetty painoon. Matka on tehty, ja nyt voi vain odottaa, millainen tunne herää, kun paketillinen tekijänkappaleita ilmestyy kotiin.
Mistä tämä nyt taas lähti liikkeelle, sitä olen pohtinut paljon. Voin sanoa, että sekä romaanieni että novellieni takana on aina vain pieni idea. Toki J. R. R. Tolkienia lainatakseni sanoisin, että ”tämä tarina kasvoi kertomisen myötä”, ja se seikka lienee kaiken kirjallisuuden takana, mutta Illusionistin perusajatus oli kuitenkin kysymys: mikä on haaveen hinta?
Pikkupoikana katsoin hyvää ystävääni, joka sai käsiinsä taikaoppaan ja opetteli siitä sinnikkäästi monia temppuja. Ehkä ei nyt ihan koko kirjaa kuitenkaan, mutta sellaisen määrän, että pystyi tarjoamaan taikashown. Minäkin hankin kirjan ja opettelin aikani temppuja, mutta itsekurini ei silloinkaan ollut sitä luokkaa, että olisin mennyt edes harrastelijataikurista. Mutta kivaa se oli, sekä katsella ystävääni että opetella itsekin.
Näinä aikoina tuntuu siltä, että ihmisillä on valtavia haaveita. Kuka kaipaa Everestille, kuka base-hypyn tuomaa jännitystä, kuka haluaa päästä lihasvoimin autiomaan halki tai valtameren poikki. Mutta kuinka käy, kun haave jää vaille täyttymystä ja kaikki se energia ja työ on kuitenkin haaveeseen upotettu? Näistäkin on lehdistä luettu, millaisiin syvyyksiin tilanne joskus ihmisen ajaa.
Jotenkin tämä kaari lapsuuden leikeistä aikuisen elämän läpipolttavaan haaveeseen alkoi kiinnostaa. En osaa sen tarkemmin avata, mistä päätin paikkakunnat ja muut sellaiset, mutta tässä onkin minun keskeinen haaveeni: pystyä rakentamaan lukijalle maailma, jossa tarinani henkilöt elävät ja hengittävät uskottavasti ja lukija tempautuu mukaan paitsi tarinaan, myös sen takana oleviin ajatuksiin.
Aiemmista kirjoistani Hotelli Tulagi käsitteli elämää, jolle maailmansota asetti raamit ja jossa päähenkilön oli vain pärjättävä. Tuhkat-romaanissa taas päähenkilöllä oli kaikki mahdollisuudet tehdä elämästään juuri sellainen kuin hän haluaa, mutta hän jätti sen elämättä. Illusionistissa liikutaan ehkä näiden välimaastossa; mitä tehdä, kun haave on niin voimakas, että koko elämä määräytyy sen mukaan?
Sen saat nyt sitten sinä lukija päättää, onko Toivo Hokkasen draaman kaari sellainen, että minun haaveeni toteutuu. Jokaisen lukijan kanta on se ainoa oikea, eikä minulla ole enää mahdollisuutta vaikuttaa tähän.
Odotan kiinnostuneena, mitä pidät kirjasta.
