Jeffrey Archer

Minkä taakseen jättää, Clifton-kronikka 6

€33,00 €9,90 -70%

Jeffrey Archer

Minkä taakseen jättää, Clifton-kronikka 6

€33,00 €9,90 -70%

Kuvaus

Kohtalo kulkee omia polkujaan

Cliftonin ja Barringtonin perheiden tiet ovat nivoutuneet toisiinsa jo vuosikymmeniä, mutta edessä ovat vaikeat ajat. Giles Barrington asettaa poliitikon uransa vaakalaudalle vaarallisen rakkauden tähden.

Sebastian Cliftonin pään ja henkilökohtaisen elämän puolestaan sekoittaa intialainen kaunotar Priya. Lady Virginia Fenwickin vararikko vaikuttaa vääjäämättömältä. Emma Clifton joutuu tekemään vaikean päätöksen, joka voi muuttaa hänen miehensä Harryn elämän kokonaan. Harry Clifton haluaa päättäväisesti vapauttaa kirjailija Anatoli Babakovin Siperian vankileiriltä, kunnes tapahtuu jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa...

Onnea ja epäonnea, rakkaussuhteita, poliittista draamaa, vakoilua ja juonittelua - sitä kaikkea mahtuu tähän Clifton-kronikan toiseksi viimeiseen osaan, jonka tapahtumat sijoittuvat 1970-luvulle. Kirja nousi heti ilmestymisensä jälkeen suoraan mm. New York Timesin ja Sunday Timesin bestsellerlistojen ykköseksi. Clifton-kronikka, osa 6.

 

Tuotetiedot
  • Sarja: Clifton-kronikka, osa 6
  • ISBN: 9789527343173
  • Alkuteoksen nimi: Cometh The Hour
  • Kirjailija: Jeffrey Archer
  • Formaatti: Sidottu, kovakantinen
  • KL: 84.2
  • Sivumäärä: 480
  • Suomentaja: Susanna Tuomi-Giddings
  • Julkaisuaika: 17.3.2020
Lukunäyte

PROLOGI


Kovaäänisistä kuului rahinaa. ”Jutussa lady Virginia Fenwick vastaan…”
”Valamiehistön on täytynyt saada ratkaisu aikaan”, Trelford sanoi harppoen jo kohti salia. Hän katsoi taakseen tarkistaakseen, että kaikki seurasivat häntä ja törmäsi vastaantulijaan. Hän pyysi anteeksi, mutta nuori mies meni menojaan. Sebastian, joka oli kävellyt heidän edellään, piti ovea auki oikeussaliin neljätoista, jotta hänen äitinsä ja tämän asianajaja pääsivät paikoilleen eturiviin. Emma oli liian levoton sanoakseen mitään, vaihtoi vain hermostuneita katseita takanaan toisessa penkkirivissä istuvan
Harryn kanssa ja odotti, että valamiehistö palaisi saliin. Tuomari Lanen astuessa oikeussaliin kaikki nousivat seisomaan. Tuomari kumarsi ja istui sitten paikalleen. Emma
käänsi katseensa tuomarien aition vieressä olevaan suljettuun oveen. Hänen ei tarvinnut odottaa kauaa ennen kuin ovi aukesi, ja oikeudenpalvelija ilmestyi näkyviin kaksitoista valamiestä vanavedessään. He asettuivat kömpelösti paikoilleen astuen toistensa varpaille kuin myöhään saapuneet katsojat teatterikatsomossa. Oikeudenpalvelija odotti, että kaikki olivat paikoillaan, ja kumautti sitten sauvaansa kolme kertaa lattiaan: ”Valamiehistön puheenjohtaja nouskoon vastaamaan.”
Puheenjohtaja nousi koko sadankuudenkymmenen senttimetrin pituuteensa ja kohotti katseensa tuomariin. Tuomari Lane kumartui eteenpäin ja kysyi: ”Oletteko päässeet yksimielisyyteen?”
Emma pelkäsi sydämensä pysähtyvän odottaessaan vastausta.
”Emme ole, teidän armonne.”
”Pääsittekö siinä tapauksessa ratkaisuun, jossa vähintään kahdeksan teistä on yksimielisiä?”
”Pääsimme kyllä, teidän armonne”, puheenjohtaja sanoi, ”mutta valitettavasti yksi valamies muutti viime hetkellä mieltään, ja olemme olleet viimeisen tunnin ajan umpikujatilanteessa yhdeksän ääntä kolmea vastaan. En tiedä, tuleeko siihen muutosta. Tälläkin kertaa minun on siis kysyttävä teiltä neuvoa. Miten meidän tulee asiassa edetä?”
”Uskotteko te, että voitte saavuttaa enemmistön kymmenen ääntä kahta vastaan, mikäli saatte hiukan lisäaikaa?”
”Uskon kyllä, teidän armonne, sillä yhdestä asiasta me kaikki kaksitoista olemme samaa mieltä.”
”Mikä se asia on?”
”Meidän olisi mahdollista päästä ratkaisuun nopeammin, jos saisimme nähdä majuri Fisherin herra Trelfordille kirjoittaman kirjeen.”
Kaikkien silmät nauliutuivat tuomariin. Vain Sir Edward Makepeace katseli tarkasti Trelfordia. Joko puolustusasianajajalla oli loistava pokerinaama tai sitten tämä ei halunnut valamiehistön tietävän, mitä kirjeessä sanottiin. Trelford nousi paikaltaan ja työnsi kätensä povitaskuun, mutta kirje oli kadonnut. Hän katsoi salin toiselle puolelle
ja näki lady Virginian hymyilevän.
Hän hymyili takaisin.

Astuessaan sisään herra Trelfordin työhuoneeseen Emma yllättyi sen pienestä koosta, mutta Lincoln’s Innissä ei edes johtava asianajaja saanut suurta toimistoa. Kun kaikki olivat istuutuneet, herra Trelford nosti katseensa asiakkaaseensa. Häntä vastapäätä istuva rouva Clifton vaikutti rauhalliselta, jopa stoalaisen tyyneltä, mikä oli harvinaista, kun ihmisellä oli vastassaan tappio ja nöyryytys, paitsi jos… Trelford avasi työpöytänsä lukitun laatikon, otti sieltä kansion ja antoi kopion majuri Fisherin kirjeestä herra ja Rouva Cliftonille sekä Sir Giles Barringtonille. Alkuperäinen kirje oli turvassa kassakaapissa, mutta hän oli varma, että lady Virginia oli jotenkin saanut näppeihinsä hänellä oikeudessa mukana olleen kopion. Kun kaikki olivat lukeneet alahuoneen kirjepaperille käsin kirjoitetun kirjeen, Trelford sanoi päättäväisesti: ”Jos te annatte
minulle luvan esittää tämän kirjeen todisteena, rouva Clifton, minä olen varma, että voitamme jutun.”
”Se ei käy päinsä”, Emma sanoi ojentaen kirjeen takaisin Trelfordille. ”Minä en voi antaa siihen lupaa”, hän lisäsi sellaisen naisen arvokkuudella, joka tiesi päätöksen voivan olla
tuhoisa. Se tarkoittaisi, että hän ojentaisi voiton vastustajalle kultalautasella.
”Sallitte kai kuitenkin, että miehenne ja Sir Giles esittävät mielipiteensä?”
Giles ei odottanut lupaa. ”Totta kai valamiehistön on nähtävä kirje. Kun he ovat lukeneet sen, sinulla on heidän yksimielinen tukensa, ja mikä parasta, Virginia ei enää koskaan voi näyttää naamaansa julkisuudessa.”
”Ehkä niin”, sanoi Emma rauhallisesti, ”mutta sinä joutuisit perumaan ehdokkuutesi täytevaaleissa, eikä pääministeri tällä kertaa tarjoaisi sinulle lohdutuspalkinnoksi paikkaa
ylähuoneessa. Ja yhdestä asiasta voit olla varma”, hän lisäsi.
”Ex-vaimosi nauttii paljon enemmän sinun poliittisen urasi tuhoamisesta kuin minun päihittämisestäni. Ei, herra Trelford”, hän jatkoi katsomatta veljeensä, ”tämä kirje pysyy perhesalaisuutena, eikä meidän auta kuin kestää seuraukset.”
”Tuo on jääräpäistä käytöstä, sisko”, Giles sanoi pyörähtäen ympäri. ”Mitä jos minä en halua tuntea koko loppuelämääni syyllisyyttä siitä, että sinä hävisit jutun ja jouduit
luopumaan Barringtonin laivanvarustamon johtamisesta. Äläkä unohda, että sinun pitää myös maksaa Virginian oikeudenkäyntikulut sekä hänelle määrätyt korvaukset.”
”Se hinta kannattaa kyllä maksaa”, Emma sanoi. ”Jääräpäistä”, toisti Giles desibelin kovempaa. ”Harry on takuulla samaa mieltä.”
Kaikki kääntyivät katsomaan Harrya, jonka ei tarvinnut lukea kirjettä toistamiseen, sillä hän olisi pystynyt toistamaan sen sanasta sanaan. Hänen tunteensa olivat kuitenkin
kahtalaiset: hän halusi tukea vanhaa ystäväänsä mutta ei halunnut vaimonsa häviävän oikeusjuttua. Hän oli niin sanotusti puun ja kuoren välissä.
”Ei ole minun asiani puuttua tähän”, Harry sanoi. ”Mutta jos oma tulevaisuuteni olisi hiuskarvan varassa, haluaisin kyllä, että Fisherin kirje luettaisiin oikeudessa.”
”Kaksi yhtä vastaan”, Giles sanoi.
”Minun tulevaisuuteni ei ole hiuskarvan varassa”, Emma sanoi. ”Ja kuten sanoit, kultaseni, päätös on yksin minun.”
Niine hyvineen hän nousi, kätteli asianajajaa ja sanoi: ”Kiitoksia, herra Trelford. Tapaamme huomisaamuna, kun valamiehet päättävät meidän kohtalostamme.”
Trelford kumarsi vierailleen ja odotti, kunnes ovi oli sulkeutunut heidän perässään, ennen kuin mutisi itsekseen: ”Tuo nainen olisi pitänyt kastaa Portiaksi.”

Arvosteluja

"Tarinankerronnan taikaa ja mukaansatempaavia henkilöhahmoja. Lukija voi luottaa siihen, että luvassa on yllättäviä käänteitä ja riipaisevia kohtaloita.”
- Publishers Weekly

”Kirjassa on kaikkea, mitä hyvässä sukusaagassa pitää olla.” - Kirjojen kuisketta -blogi Lue koko arvostelu