Lue Anna-Leena Rajamäen blogi uutuuskirjasta Valkea nalle ja pohjoistuuli

Anna-Leena Rajamäki: Valkea nalle ja pohjoistuuli

Valkean nallen matkassa

Yli kymmenen vuotta sitten piipahdin lomamatkalla erääseen lahjatavarakauppaan. Hyllyn reunalla istui pieni valkoinen marmorista veistetty karhu, joka oitis kiinnitti huomioni ja pian se jo ”kapusi” kämmenelleni. Kotona pääsi kivinalle istumaan ikkunalaudallemme, jolla se yhä edelleen viihtyy arkitouhujamme seuratessaan. Pian matkan jälkeen näin unta ruskeasta karhunpojasta, joka tassutteli luokseni. Alkoi sataa lunta ja siinä samassa pikkukarhu muuttui vitivalkeaksi. Unen jälkeisenä aamuna aloin kirjoittaa ja piirtää ensimmäistä nallen tarinaa. Siitä alkoi seikkailu valkean nallen kanssa, matka kohti ihka oikeaa lastenkirjaa.

Aloitettuani tarinan kirjoittamisen ei mennyt kauaakaan, kun aloin odottaa esikoistani ja muutaman vuoden kuluttua syntyi kuopukseni. Nalle jäi vauva-arjen kiireiden tiimellykseen, mutta kulki yhä rinnallani. Aika ajoin nyki se innostuneesti korvanlehdestä ja kuiskutti korvaan. Kannusti ottamaan aikaa myös tarinoille ja luovuudelle.

Nallen tarina on muuttunut kymmenen vuoden aikana paljon. Aika on jalostanut ja muovannut sitä. Vaikka oli aikoja, jolloin kirjoittaminen ja piirtäminen olivat taka-alalla, syntyi vuosien saatossa monta erilaista tarinaa, jotka heijastelivat elämän erilaisia vaiheita. Luin tarinoita pojilleni ja huomaamattani kasvoin myös itse. Rivien väleissä näenkin ikuistettuna myös oman kasvutarinani, sillä vartuin nallen kanssa aikuiseksi ja äidiksi.

Valkeaturkkinen nalle symboloi korvaamattoman arvokasta lapsuuden viattomuutta, lapsuusajan kultaa kalliimpaa aikaa. Ei ole kiire kasvaa isoksi. Jälkikasvumme lapsuusaika on myös meille vanhemmille kypsymisen ja oivaltamisen aikaa. Yhteinen aika, vaikkapa lämpöinen lukuhetki, tuo hoivaa sekä lapselle että aikuiselle.

Lapsuusajan soisi olevan jokaiselle yhtä pehmoista ja puhdasta kuin vastasatanut lumi. Lapsen tulee saada olla juuri niin herkkäturkkinen kuin hän on. Hyväksytään herkkyys ja tassutellaan eri ikävuosien halki pehmeästi ja ihmetellen. Kasvetaan yhdessä. Kun viimein koittaa aika astua tuulen teille, on nuori luottavaisin mielin. Vaikka elämäntuulet ovat arvaamattomat, ne toden totta myös kannattelevat. Ne rohkaisevat eteenpäin ja saattavat meitä aina uusiin seikkailuihin.

Kevään 2020 korvilla, miltei yksitoista vuotta valkean karhupatsaan löytämisen jälkeen, päätin kirjoittaa Valkean nallen ja pohjoistuulen tarinan vielä kerran. Olen syvästi kiitollinen tästä matkasta ja siitä, että nalle voi viimein tassutella lasten ja heidän vanhempiensa luo. Toivottavasti myös teidän koteihinne. Kiitos, kun otatte nallen sydämiinne. Toivon, että Valkea nalle ja pohjoistuuli tuo lämpöä, luottamusta sekä yhteisen ja levollisen hetken oman pikkunallesi kanssa, tarjoaa lämpimän talvipesän keskelle arjen ujellusta.

Anna-Leena Rajamäki

 

Valkea nalle ja pohjoistuuli -kirja tulee varastoon vielä ennen joulua. Tilaa uutuuskirja tästä. Toimitus jouluviikolla.

Valkoinen nalle

 

 

 

 

Kommentti

0 kommentit

Kirjoita kommentti

Kommentti on moderoitu