Kuvaus
Rouva King asetti kaikki veitset keittiönpöydälle. Hän ei halunnut pelotella herra Shepherdia – vaikka tiesi tämän pelästyvän – vaan ainoastaan tehdä selväksi, että hänen keittiöveitsensä olivat hyvässä kunnossa. Hän piti niistä erittäin hyvää huolta. Tämä oli hänen keittiönsä.
Yläkerrassa rouva suunnittelee kauden juhlia. Alakerrassa palvelijat suunnittelevat vuosisadan ryöstöä.
Rouva King ei ole tavallinen taloudenhoitaja. Hän on syntynyt huijareiden ja varkaiden maailmaan, mutta onnistunut ylenemään Mayfairin loistokkaimman talon taloudenhoitajaksi. Kun rouva King yllättäen erotetaan vuosien uskollisen palvelun jälkeen, hän tietää täsmälleen kenet värvätä avukseen kostoiskuun. Mukaansa hän saa mm. mustan pörssin kuningattaren, näyttelijättären, paremmasta elämästä haaveilevan ompelijattaren sekä edeltäjänsä, joka on pitänyt Park Lanen synkät salaisuudet liian pitkään sisällään.
Kun odotettujen tanssiaisten ilta koittaa, rouva King ja kaikkien aikojen siivouspartio ovat valmiina toimintaan. Mutta yksi asia, jota rouva King haluaa vielä enemmän kuin rahaa, on totuus. Ja hän riskeeraa kaiken selvittääkseen sen.
Alex Hay on kirjoittanut niin kauan kuin muistaa – vihkot täyttyivät tarinoista jo 6-vuotiaana. Hän opiskeli historiaa Yorkin yliopistossa, jossa kirjoitti väitöskirjansa naisten vallasta kuninkaallisissa hoveissa, ja työskenteli myöhemmin aikakauslehdissä ja hyväntekeväisyysjärjestössä. Hay asuu nykyään Lontoossa aviomiehensä kanssa. The Housekeepers on hänen esikoisromaaninsa ja se on voittanut Caledonia Novel Award -palkinnon.
Tuotetiedot
- ISBN: 9789524090094
- Alkuteos: The Housekeepers
- Kirjailija: Alex Hay
- Suomentaja: Risto Mikkonen
- Formaatti: sidottu
- Sivumäärä: n. 400 sivua
- KL: 84.2
- Julkaisuaika: helmikuu, 2024
Lukunäyte ja video
Arvostelut
”Kevyt, leikkimielinen lukunautinto.” - Publishers Weekly
”Ihanan kekseliäs tarina maalaa autenttisen kuvan 1900-luvun alun lontoolaisesta yhteiskunnasta, joka on täynnä salaisuuksia, jännitystä, valehenkilöllisyyksiä, räiskyviä hahmoja ja hienovaraista huumoria... Historiallisen fiktion, vahvojen naishahmojen ja trillereiden ystävät tulevat pitämään tästä.” - Booklist
”Timanttinen kirja.” - Kirjailija Erin Kelly
”Harvinainen jalokivi, jota kannattaa himoita. Kirjassa yhdistyvät eloisat henkilöhahmot,
vastustamattomat historialliset yksityiskohdat ja vauhdikas juoni... Sensaatiomainen!”
- Kirjailija Emma Stonex
”Riemastuttavan hauska ja kaikin puolin omaperäinen... Lukijoille, jotka nauttivat pieleen
menneistä juhlista.” - Kirjailija Sarah Penner, Myrkynkeittäjä