Alex Hay
Taloudenhoitajat
Yläkerrassa suunnitellaan kauden puhutuimpia juhlia. Alakerrassa juonitaan vuosisadan ryöstöä.
Rouva King ei ole mikään tavanomainen taloudenhoitaja. Hän on kotoisin huijareiden ja varkaiden maailmasta, mutta onnistunut kiipeämään Mayfairin loisteliaimman kartanon taloudenhoitajaksi. Kun rouva King äkillisesti irtisanotaan vuosien uskollisen palvelun jälkeen, hän tietää tarkalleen, kenet kutsua avukseen kostoretkelle.
Mustan pörssin kuningattaren, joka haluaa tasata tilit.
Näyttelijättären, joka haaveilee menestyksestä.
Ompelijattaren, joka unelmoi paremmasta elämästä.
Ja edeltäjänsä, joka on säilyttänyt Park Lanen synkät salaisuudet liian pitkään.
Kun odotettu juhlailta koittaa, rouva King ja kaikkien aikojen siivouspartio ovat valmiina toimintaan. Mutta yksi asia, jota rouva King haluaa enemmän kuin rahaa, on totuus. Hän on valmis riskeeraamaan kaiken selvittääkseen sen.
Ocean‘s Eleven kohtaa Kahden kerroksen väkeä tässä riemastuttavan ilkikurisessa tarinassa.
Alex Hay on kirjoittanut niin kauan kuin muistaa – vihkot täyttyivät tarinoista jo 6-vuotiaana. Hän opiskeli historiaa Yorkin yliopistossa, jossa kirjoitti väitöskirjansa naisten vallasta kuninkaallisissa hoveissa, ja työskenteli myöhemmin aikakauslehdissä ja hyväntekeväisyysjärjestössä. Hay asuu nykyään Lontoossa aviomiehensä kanssa. The Housekeepers on hänen esikoisromaaninsa ja se on voittanut Caledonia Novel Award -palkinnon.
Rouva King ojensi kätensä. ”Sinusta tulee hirveän hyvä varas, Win.”
Winnie rypisti kulmiaan. ”Älä härnää.”
”En minä sinua härnää”, rouva King sanoi teeskennellyn vakavan näköisenä. ”En ole yhtä verenhimoista naista tavannut eläessäni.”
Winnie tuijotti häntä tuolilla istuessaan kasvoillaan ilme, joka sai hänet yhtäkkiä näyttämään paljon ikäistään vanhemmalta. ”Enkä minä ole eläessäni tavannut naista, joka päättää tyhjentää kokonaisen talon putipuhtaaksi ja pelkästään siitä syystä, että hänestä nyt vain sattuu tuntumaan siltä.” Hän tutkaili rouva Kingiä. ”Muistuta minua, etten koskaan petä sinua.”
Tuotetiedot
- ISBN: 9789524090094
- Alkuteos: The Housekeepers
- Kirjailija: Alex Hay
- Suomentaja: Risto Mikkonen
- Formaatti: sidottu
- Sivumäärä: 486 sivua
- KL: 84.2
- Julkaisuaika: helmikuu, 2024
Lukunäyte ja video
Arvostelut
"Taloudenhoitajaton hauska, viihdyttävä ja ilkikurinen teos. Tarinan juoni ja erityisesti ryöstön toteutus on taitavasti rakennettu. Oli ilo tutustua alakerran naisiin, joita ei missään tapauksessa voinut aliarvioida. Lukija voi vaan ihailla, miten hyvin naisten välinen dynamiikka toimii. Tapahtumien nopeatempoisuus vie mukanaan heti ensimmäisistä sivuista alkaen." - Kirjojen kuisketta-blogi Lue koko arvio
"Tässä on teos, johon on onnistuttu vangitsemaan viimeistä piirtoa myöten 1900-luvun alun maailma. ... Kirjailija on pakannut yhteen kertomukseen järjettömän upeasti ylä- ja alamaailman tilkalla huumoria ja ripauksella hienostunutta 1900-luvun alun henkeä, missä moni nainen sai nähdä vaivaa pysyäkseen veden pinnan yläpuolella.Vahva lukusuositus!" - @annikan_lukunurkka
Kevyt, leikkimielinen lukunautinto.” - Publishers Weekly
”Ihanan kekseliäs tarina maalaa autenttisen kuvan 1900-luvun alun lontoolaisesta yhteiskunnasta, joka on täynnä salaisuuksia, jännitystä, valehenkilöllisyyksiä, räiskyviä hahmoja ja hienovaraista huumoria... Historiallisen fiktion, vahvojen naishahmojen ja trillereiden ystävät tulevat pitämään tästä.” - Booklist
”Timantti.” - Kirjailija Erin Kelly
”Kirjassa yhdistyvät värikkäät henkilöhahmot, vastustamattomat historialliset yksityiskohdat ja vauhdikas juoni... Sensaatiomainen!” - Kirjailija Emma Stonex
”Ilahduttavan ilkikurinen." - The Times